maanantai 3. heinäkuuta 2017

Pari sanaa ystävyydestä




              Moi!

Vaihdoin työ paikkaa tossa kesäkuun puolivälissä, nyt vuorot sijoittuu aamu 9 ja ilta seittemän välille + viikonloput, on ollu vähän totuttelemista ja tajusin tänään et mä en oo nähny ketään mun ystävistä kohta kolmeen viikkoon! Juhannus oltiin mökillä perheen kesken ja viime viikonlopun olinki kokonaan töissä. Nytkin on työputki 6/9 menossa ja kaikki vapaa-aika menee oman perheen parissa, onneks ollaan sentään miehen ja tytön kanssa vietetty yhteistä aikaa minigolffaamassa, hohtokeilaamassa ja ulkona syömässä. Oon eläny vaan tässä omassa kuplassa enkä oo oikeestaan pitänyt kehenkään mitää yhteyksiäkään, eikä toisaalta muakaan oo kukaan sen enempää kaipaillu. Mulla on sellanen ehkä kymmenen tyypin ystävä-porukka josta suuren osan oon tuntenu jo yli kymmenen vuotta ja joiden kanssa ollaan säännöllisen epäsäännöllisesti tekemisissä, joskus oon tiiviimmin yhteyksissä yhen kanssa ja joskus toisen, eli en oikeestaan pysty sanomaan yhtä parasta kaveria. Tiiättekö sellanen "soulmate" ystävyys? Vaikka tässä mun ystävä-porukassa on ihania ja mulle super tärkeitä tyyppejä niin silti aina välillä kadehdin niitä kenellä on se yks ihan parhaista parhain ystävä, sellanen jonka kanssa voi olla täysin oma ittensä ja jakaa kaiken, eikä siinä onhan mulla mun sisko mut munmielestä se ei kuitenkaan oo sama asia. Sen on kuitenki tavallaan pakko rakastaa mua kun ollaan samaa perhettä :D 




































Oon myös huomannu itestäni että mä tutustun kyllä uusiin ihmisiin helposti, mutta en tavallaan ystävysty kenenkään kanssa sitte sen paremmin. Oon saanu viimesen vuodenki aikana monta uutta kaveria, mutten yhtään ystävää, jostain syystä se yhteydenpito aina jää tai muutenvaan ei synny sellasta syvempää yhteyttä kenenkään kanssa. Mä oon aina tullu helpommin toimeen poikien kanssa ja nykyäänki useimmiten nähään mun miehen ystäviä, on noi jätkät munkin kavereita mut harvemmin niiden kanssa ite oon yhteydessä. Tuntuu et mitä vanhemmaks tulee niin sitä vaikeemmaks homma menee.. Onko vika mussa vai enkö vaa oon löytäny tarpeeks samanhenkisiä ihmisiä..
En oikeen tiedä mistä sen parhaan ystävän vois edes löytää. Toivottavasti tästä mun ajatuksen juoksusta sai jotain selvää, vaikee pukea fiiliksiä sanoiksi. Toivon myös ettei kukaan pahota mieltään se ei ainakaan ollu tarkotus.
Onko kellään samanlaisia fiiliksiä? 

Hyvää alkanutta viikkoa kaikille <3- e
ps: kuvat lauantain keilaus reissulta, oli super hauskaa :)

 

2 kommenttia:

  1. Aikuistuessa käy kyllä usein noin. Mulla itselläni on vieläkin paljon kavereita, mutta tosi läheisiä ystäviä on vaan muutama koska en päästä ketään lähelle kovin helposti. Mutta hei muista, ei sitä koskaan tiedä jos joku just sun kanssa hyvin synkkaava tyyppi käveleekin sun elämään ihan sattumalta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. totta ja joo eihän sitä koskaan tiiä, eikä tässä onneks hätää ole :) -e

      Poista

Kiitos kommentista :) - e